Lainaa 25000 euroa oman levyn äänittämiseen Jenny Woon jalanjäljissä

Jenny Woo on muusikko, jonka musiikkia on mahdollista kuunnella esimerkiksi YouTubessa ja Spotifyssa. Hän on ehtinyt levyttää useita albumeita, kuten Proud of Every Scar -albumin, eikä olekaan ihme, että hänestä on tullut monen muusikon esikuva. Moni muusikko myös haaveilee oman levyn julkaisemisesta Jenny Woon jalanjäljissä. Tämän haaveen toteuttaminen vaatii kuitenkin rahaa, minkä vuoksi lainatarjousten kilpailuttaminen voikin olla ajankohtainen tehtävä.

Levyn äänittämisen kuluja

Levyn äänittäminen vaatii rahaa. Esimerkiksi äänitysstudion käyttö maksaa, samoin ammattitaitoisen avun palkkaaminen. Kun levy on vihdoin valmis, pitää se saada levitykseen, mikä ei sekään ole halpaa lystiä. Onkin tärkeää, että sinulla on muusikon urasi alusta lähtien oma tyyli, joka erottuu massasta ja josta tulee tavaramerkkisi. Oman tyylisi pohjalta voit brändätä itsestäsi menestyvän muusikon, jonka levyt ja biisit soivat suuren yleisön huulilla. Mutta halpaa ei itsensä brändääminen suinkaan ole!

Kilpailutettua lainaa 25000 euroa

Kuten edellä jo todettiinkin, niin oman levyn äänittämiseen liittyy monenlaisia kuluja ja rahaa voi palaa yllättävän paljon. Aina ei olekaan ihan helppoa seurata Jenny Woon jalanjäljissä ja tavoitella omia unelmia! Onneksi Lainaa 25000 euroa on helppo hakea! Kun valitset Rahalaitoksen yhteistyökumppaniksesi, voit hakea lainaa 25000 euroa jopa ilman takaajia tai vakuuksia!

Kilpailutetun lainan hakeminen Rahalaitoksen kautta on muutenkin yllättävän helppoa, sillä saat koko prosessin pyöräytettyä käyntiin täyttämällä yhden ainoan lainahakemuksen Rahalaitoksen sivustolla. Tämän jälkeen seuraava tehtäväsi on vertailla kaikessa rauhassa Rahalaitoksen saamiasi lainatarjouksia ja tehdä lopullinen päätös lainan ottamisesta.

Levyn äänittämisen kulut minimiin

Vaikka levyn äänittämiseen ja markkinointiin tarvitaankin rahaa, voi levyn äänittämisen kuluja tästä huolimatta karsia järkevillä valinnoilla. Ihan ensimmäiseksi kannattaa miettiä, riittävätkö rahkeesi kokonaisen levyn äänittämiseen kerralla, vai olisiko järkevintä tehdä ensiksi vaikkapa EP, jossa olisi kolme tai neljä biisiä. Tällä tavoin kustannukset eivät nousisi niin korkeiksi ja jos EP onnistuu, auttaa se pyörittämään toimintaasi sekä myymään keikkojasi. Onnistunut EP voi myös auttaa lisärahoituksen hakemisessa. Usein käykin niin, että EP:n onnistuttua muusikko pääsee tekemään lisää biisejä. Esimerkiksi kuusi lisäbiisiä tarkoittaakin jo sitä, että kokonainen albumillinen biisejä alkaa olla kasassa. Näin ensimmäinen levytyksesi ei jää pelkäksi kesän trendiksi, lyhytaikaiseksi tähdenlennoksi, vaan sillä on entistä enemmän potentiaalia nousta pidempiaikaiseen suosioon!

Vaikka biisien karsiminen alkuvaiheessa kolmeen tai neljää biisiin saattaakin olla järkevä ja kustannustehokas ratkaisu, niin vain yhtä tai kahta biisiä ei yleensä kannata tehdä kerralla. Tällaisessa tapauksessa nimittäin yhden biisin hinnasta voi tulla liian kova. Kun puitteet ovat kunnossa, on melko nopeaa ja helppoa äänittää useampi biisi kerralla. Samalla yhden biisin hinta on edullisempi kuin äänitettäessä kerralla vain yksi tai kaksi biisiä. Jos kyseessä on bändi, on entistä tärkeämpää tarjota yleisölle yhtä tai kahta biisiä enemmän kuunneltavaa. Yksi ainoa biisi ei nimittäin vielä kerro kovinkaan paljoa bändin musiikillisesta linjasta eikä anna siitä kovinkaan kattavaa yleiskuvaa.

Leave a Reply

mts_schema